Tarakani-ninja

Joskus vain tietää kasvaneensa ihmisenä hiukan paremmaksi.

Itselleni tämä oivalllus syntyi eilen yöllä kello 4.15, jolloin tapoin kaksi tarakania viiden minuutin sisään ja jatkoin tyynesti unia. Harvoi, jos milloinkaan, olen ollut itsestäni yhtä ylpeä. En osaa ehkä olla aina sosiaalisesti miellyttävin ihminen toistaiseksi vielä nupullaan olevista venäjän kielen taidoista puhumattakaan. Mutta tarakanin pystyn tappamaan, Siperia on opettanut.

Astetta hienompi elokuvateatteri. Katsoimme Elysiumin. Ymmärsin ne kohdat, joissa puhuttiin espanjaa, ja sen, että Matt Damon pelasti kaikki.
Toisella kerralla näimme Fellinin Clowns- elokuvan venäjäksi tekstitettynä. Helpotti hiukan, mutta eniten nautin hämmentävistä kuvista

Sisar hento valkoinen. ( Paikallinen sairaala)

Toivon, että seuraavaksi saan olla ylpeä kehittyneestä venäjän kielestäni ja siitä, miten hyvin otan vastaan uuden satsin opiskelijoita Tsekistä, Italiasta, Saksasta- ja tadadadadadaaaaa- Intiasta. Jos asuntolan kummitäditlä/babushkalta saamani tieto pitää paikkansa, puolentoista metrin päässä nököttävään tällä hetkellä tyhjään petiin muuttaa juurikin ihminen Intiasta. Tästä ei voi tulla muuta kuin mielenkiintoista, kuukauden päästä olen varmaan jo viisaampi kääntyykö mielenkiintoisuus mihinkä suuntaan, kestääkö pää ja kroppa, riittääkö huumorintaju.

Aivan varma olen jo siitä, että tämän jälkeen en pelkää enää mitään tai ketään. 

Monikulttuurisuus asuntolassa on suuri plussa ja miinus. En tiennyt, että sveitsiläiset vievät jääkiekko-otteluihin mukanaan tomaaatteja, joita heittelemällä sitten ilmaisevat tyytymättömyyttään ja kannattajuuttaan. En olisi uskonut, että juhlin keskiviikko-iltana keskellä Venäjää japanilaisen pojan 22- vuotis syntymäpäiviä keskustelemalla nelikymppisen espanjalaisen valokuvaajan kanssa elämästä, matkustamisesta ja siitä, miten elämä on matkustamista.

Kyseinen herrasmies muistuttaa mielikuvaani Paolo Coelhosta, ja hänellä on vähintään yhtä hyviä tarinoita kerrottavanaan. Jos tuntee oikeat ihmiset, ja osaa espanjaa, voi päästä alkuasukashiemon matkaan maistamaan ihmisen korvannipukkaa. Jos ei ole sitten se onneton, jonka korvannipukka se on.
 En uskonut tarinaa, kunnes näin samaisen herrasmiehen ympäri maailmaa ottamia valokuvia; Thaimaasta, Koreasta, Amerikasta, Islannista, Afrikasta, Suomesta. Aamuteetä nauttiessa maailma on sekä kaukana että käsinkosketeltavan lähellä.

Maailmani on nyt kuitenkin Izhevsk ja tavoitteeni näinä parina päivänä ennen uuden tutustumiskierroksen (sekä kaupunkiin että ihmisiin) alkua, on opiskella. Haluan ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Eilen sain melkein ostettua kokiksen ilman hämmennyksiä venäjäksi, kunnes kassaneiti kysyi jäitä. Kyllä kiitos.