Nousin Helsingissä lopulta innoissani Moskovan junaan. Pienessä,pienessä hytissä istui nainen , joka ystävällisesti auttoi laukkujeni kanssa ja aloitteli heti spontaanin jutustelun. Pasilan kohdilla esille tulivat viisumi-ja passiasiat ja esittelin naiselle viisumini. Tai no, eihän se viisumi ollut, vaan VIISUMIKUTSU.
...
Lyhyesti sanottuna; sillä paperilla en olisi rajan toiselle puolelle päässyt.
Jäin pois Tikkurilan asemalla miettien (oikeastaan poistumistani junasta voitaisiin kuvata sanoilla "junasta ulos heittäminen") , mitä ihmettä tapahtuu, saako tälle nauraa, onko tämä viesti universumilta heittää hanskat nurkkaan ja mitä ihmettä nyt teen. Paniikkisoitto äidille, suunta takaisin Helsingin keskustaan, lähijunamatka itsensä henkisen ruoskimisen parissa, kirjautuminen hotelliin ja tässä nyt ollaan.
Olin hoitanut kuntoon Kelan ja maistraatin asiat, muuttanut pois Helsingistä, pakannut hävettävän vähän kamoja vuoden tarpeisiin, hommanut toisen pankkikortin,vakuutukset, lääkkeet vuodeksi ( ja niitä on paljon), rinkan, sanakirjat, vastaanottajan Izhevskin asemalle, tutustunut junan käyttäytymisohjeisiin.
Olen huono virallisissa asioinneissa, mutta tämä on kyllä jo tragikoomiuuden huippu.
Minun käskettiin olla murehtimatta liikaa ja usein asioiden uudelleen ja uudelleen tarkistamiselleni avoimesti nauretaan, mutta TÄMÄN TAKIA MINUN KANNATTAA HUOLEHTIA. Asiani tuppaavat menevän pieleen. Universumi yrittää lannistaa.
Universumille ei kuitenkaan anneta periksi, eikä viisumittamuudelle. Uusi yritys toivottavasti 3-5 päivän kuluessa.
Hyvä puoli tässä on, ettei itse matka jännitä enää ollenkaan. Ei Venäjä voi tarjota mitään sellaista, mitä en itse keksi itseni eteen kasata.
