maanantai 30. syyskuuta 2013

Tavallisen poikkeuksellinen viikonloppu

Kesäkoulu-ajasta oli enää jäljellä yksi ulkomaalainen, saksalainen poika. Sunnuntaina hänkin sitten jätti minut; menimme venäläisten tovereideni kanssa juna-asemalla toivottamaan hyvää loppuelämää, onnea,voimia, rauhaa ja rakkautta, hyvää matkaa, hölkyn kölkyn.

Se ainut huono puoli uusien ystävien hankkimisessa. Katsoa kun juna kuljettaa heidät pois.
( En voinut myös olla ajattelematta, että noin kaksi kuukautta sitten istuin samaisella juna-asemalla kaikkien tavaroideni kanssa itku kurkussa, suunnitellen pikaista palaamista Moskovan kautta Suomeen. Samat koirat olivat siellä edelleen.)

Lauantaina olivat läksiäisjuhlat, joten koko viikonloppu on mennyt juhliessa synttäreitä ja pois lähtöä. Vaikka en tiedä mitä juhlimista vanhenemisessa tai poismuutossa on, hauskaa niiden kustannuksella voi pitää.

Saksalaisen kaverini jäähyväisjuhlat järjestettiin saunassa, mutta erinäisistä seikoista johtuen en itse koskaan varsinaisesti päässyt saunaan asti. Sen sijaan istuin venäläisen kaverin saunan superfiinissä, koristeellisessa esihuoneessa pehmeän upottavalla nahkaisella sohvalla ja juttelimme ja söimme sipsejä, savustettua letille kierrettyä juustoa, kuivattuja omenoita, venäläistä hunajasta tehtyä juomaa joka maistui aivan simalle ja leivästä tehtyä juomaa, joka maistui aivan kotikaljalle. Minulla oli hauskaa, vaikka myös hyvin outoa, koska vaikka itse olin ihan pukeissa, ympärillä pyöri puolialastomia venäläisiä ja saksalaisia. Ja odotimme puolenyön aikaan taksia keskellä teollisuusaluetta, pimeässä, saunan ohrana-miehen tuijottaessa.


Rautatieaseman jäähyväisten jälkeen menin katsomaan jääkiekkoa.
Se peli, minkä viimeksi elokuussa katsoin oli todellakin vain harjoituspeli. Tämän tajusin siitä, että pelin taso oli valovuosia parempi, syötöt sattuivat lapaan, viivelähdöt olivat kohdillaan ja keskialueen yli mentiin vauhdilla.....tai sitten siitä, että pelaajilla oli päällä nimellä ja numerolla varustetut pelipaidat.

Mutta tunnelma oli ahtailla puupenkeillä kohdillaan, varsinkin kolmannen erän alussa, jolloin näimme muutamat pienet myllyt ja pari ruotsalaistyylistä onnenkantamoismaalia. Kun Izshtal tasoitti, isot venäläiset miehet halailivat toisiaan, lauloivat ja hallia kiersi jopa aalto. Isät nostivat poikansa ylös ja retuuttivat hiukan vaarallisen oloisesti. Mahtavaa! Kylmäkään ei tullut, koska naapurit olivat turhankin lähellä; maalin tullessa iskin vahingossa vieruskaveriani nyrkillä päähän.




P.S. Tänään satoi jonkinlainen ensilumi! Eikö nyt olla vielä hiukan liian aikaisessa?

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mitä ajattelin tänään, osa 1.

Olen ajatellut kirjoittaa asuntolasta, siitä, miten kaikki kansakunnat elävät nyt suhteellisen sovussa keskenään, tai siitä, miten babushkat hallitsevat koko Venäjää äänestämällä johtoon ketä nyt sitten haluavatkin, koska babushkojen äänet saamalla voi kuulemma voittaa vaalit kuin vaalit. Tai siitä, miten keittiössä vietetään arabikevättä lähes päivittäin.

Mutta päätin lopulta kuitenkin kirjoittaa itsestäni ja siitä, miltä musta tuntuu. Koska itselleni se on ainakin kovin tärkeää, itsekkyyssyytöksistä huolimatta.


"Rakastan sinua"



Minulla menee hyvin, olen totta puhuakseni elämäni iskussa. Otan tyynesti vastaan elämän oikkuja, haisevia vessoja, nuhaisia neniä, täysiä kuivaushuoneita, missä saa kyynerpäätaktiikalla etsiä vaatteilleen paikkaa, aikaisia  kello 8.20 alkavia luentoja, kuraisia kenkiä ja sukkahousuja. Yritän tulla toimeen sen faktan kanssa, että kun yhden käytäävän varrellla asuu 30 ihmistä, niin aina jollakin on huono päivä, aina joku sotkee keittiön tai linnoittautuu suihkuun, tai päättää järjestää lounaskutsut keittiössä kun olet menossa sinne kaavussasi keittämään vettä.

Tarakaneista en edes aloita.

Mutta hei, siitä huolimatta tunnen olevani enemmän elossa kuin viime vuonna tähän aikaan Helsingissä, jolloin olin periaatteessa ihan yhtä eksyksissä.

Ihminen on samanlainen riippumatta siitä, missä on. En usko siihen enää. Empiiriset tutkimukset osoittavat, että olen keskimääräistä avoimempi, sosiaalisempi,hauskempi, rohkeampi ja mielenkiintoisempi täällä. Ehkä koska tunnen itseni itsevarmaksi, siitä huolimatta, tai siitä johtuen, että olen edelleen epävarma siitä, mitä tapahtuu, miksi ja milloin. Mutta olen cool, mitä en ole totuuden nimissä koskaan ennen ollut.

Arki on koittanut, suuntaan päivällä yliopistolle luennoille, juon aamulla pikakahvia, käyn ruokakaupassa, otan iltaisin toisinaan jäätävän suihkun, koska kuuma vesi on loppu, istun iltoja kavereiden kanssa, parannan maailmaa, Venäjää, Izhevskiä, toisia ja itseäni. Olen katsonut valtavat määrät elokuvia; unkarilaisen loistavan metro-elokuvan, italialaisen kieron rakkaustarinan, yhden Fellinin elokuvan, sekä elokuvan jossa ei ollut juonta, ideaa tai tekstitystä ollenkaan.

Kai tässä yritän kertoa, että minulla on mahtavaa täällä.  Äiti Venäjä on outo, kummallinen ja turhauttava paikka ulkomaalaiselle. Oikeastaan kaikki tarinat mitä olen kuullut, ovat osoittautuneet oikeiksi. Kaikki on täällä mahdollista, hyvässä, mutta enemmän siinä negatiivisessa mielessä.

Mutta olen elossa, jokainen päivä on seikkailu, tanssahtelen yli kuralätäköiden, syön smetanassa uitettua salaattia hymyillen, kaivan ruplia kopeekoiden seasta kassajonossa, tuskailen tuntemattomien sanojen keskellä luennoilla, en ihmettele auton rämiä, putoamaisillaan olevia parveikkeita, irrallaan juoksevia kissoja ja koiria kaduilla...ihmettelen vain sitä, miksi tunnen itseni onnelliseksi täällä.


Ja hei, linkistä löytyy erään kesän kielikurssikaverini video Izhevskistä. Kaverini on se tyyppi mustassa asussa. Olen onnekas saadessani tutustua mahtaviin tyyppeihin. 
http://www.youtube.com/watch?v=rfce_pjMRmA&feature=youtu.be


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Perjantai 13.

Koska kaikkea ei vain koskaan pysty pukemaan sanoiksi, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jne., kuvakerronta perjantaipäivästäni, joka vahingossa sattui olemaan 13.
(kuvat ovat aivan satunnaisessa järjestyksessä, mutta tällaisia päivät ovat-kaoottisia)


Istuin päivällä kahvilla tällaisen kadun varrella kaverin kanssa, puhuimme pojista.

Yliopiston pimeä käytävä, koska luento loppui klo 19.00.

Illalla keskusaukiolla.

Puhskin. Tapaan aina kaikki tämän patsaan luona. Ruoho on vihreää, taivas sininen ja tapaaminen Pushkinin luona. 
Yleensä syön yliopistolla, tällä kertaa huonetoverini kanssa.
Kerrostalo kauppareissun varrella.

Asuntolan takapihaa. Alin kerros on meidän ulkomaalaisten.
Jääkaappi, mutta kuvaan ei eksynyt yhtään torakkaa, joten kuva on turhan ruusuinen.

Lihakauppa.
Lähikauppani (jonka kuulemma omistaa Putinin ex-puoliso, eli aina kun käyn siellä, shoppailen Putinin ex-vaimon kassaan)...

...ja mitä lähti mukaan. Kyllä vain, LIGHT PEPSIÄ.  Elämä on taas hieman parempaa.
 Koska netti pätki taas, aamu alkoi viestittelyllä kaverin kanssa, milloin ehdimme yhdessä Mark-tomistoon?

Liian lämmin syyskuun päivä.
Käytävä huoneeni oven kohdalta, vessa siintää tuolla kaukana vasemmalla.
Kuivaushuone. Farkkuni olivat vielä märät.


Vessoja on kaksi, samoin kuin lavuaareja, ja kaikki vapaana!



Yöpukueleganssia ja pinkit flipflopit, koska kukaan ei kävele paljain jaloin näillä lattioilla.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Ostan vettä lihakaupasta ja muita elämän kummallisuuksia

Olen (vihdoin? Mutta ei kai siinä nyt niin kovin kauaa ja montaa kehoituskertaa kestänyt) virallisesti opiskelija, eli sain opiskelijakorttini. Oikeastaan uutuuttaan kiiltelevä kortti tuntuu jopa hieman turhalta, yliopiston ohrana- sedät tunnistavat ja toisinaan jopa juttelevat, eikä ruokalassa kukaan ole vielä kysynyt kortin perään vaikka ruoka lähtee halvalla.

Luennot ovat edelleen ymmärrykseni tuolla puolen, mutta venäjän tunneilla huomaan, että ehkä mahdollisesti osaan jotakin. Sanavarasto on laajentunut, sellaisiin eläintärkeisiin ilmauksiin kuin jakoavain, pöllö, norsu ja juusto joka on vähän kuin rahkaa tai raejuustoa, eikä kovin maukasta.

Capuccino on capuccino, cheesecake cheesecake. Koti on дом, mutta en oikein tiedä missä se on. Täällä asuntolassa kai, ainakin eilen illalla sanoin käveleväni leffan ja jääteen jälkeen домой.




Izhevsk <3


Lupasin Varsovaan vaihtoon lähtevälle kaverilleni puhuvani venäjää, kun hän palaa helmikuussa. Ja olla vielä silloin täällä.

Täällä, missä teissä on reikiä, jotka täyttyvät sateella vedestä, ja joiden yli saa loikkia. Kurajäljet polvissa asti. Missä vessareissulle pitää valmistautua kuin viikonloppumatkalle; kerran pyörsin takaisin käytävällä kolme kertaa- ensin unohtui paperi, sitten kasvojenpesuaine ja lopuksi hammasharja. Lisäksi vessa oli varattu kun lopulta pääsin sinne. Suihkun naulakosta saattavat roikkua edellisen peseytyjän stringit/bokserit ja jos on hyvä tuuri, suihkusta löytyy jonkun toisen suihkusaippua, jonka voi sosialisoida, kun on unohtanut ottaa omansa mukaan. Ei sillä, että näin onnekas olisin.

Toisaalta, täällä missä jokainen päivä on taistelua omien sekä kielellisten- että muiden rajoitteidensa kanssa, mutta kun puoli päivää kaikki rullaa, ongelmat ratkeavat ja elämä hymyilee,tylsistyy.
Eilen oli tällainen päivä- sain toimivan internetin (vihdoin, ja nyt on ihan oikeutettu termi) huoneeseen. Vähemmästäkin tylsistyy, joten laitoin vihreän mekon päälle ja ulos aurinkoiseen syysiltapäivään etsimään vaikeuksia. 
  Niitä ei löytynyt, mutta eräs venäläinen nainen olisi välttämättä halunnut ostaa mekkoni. "Raha ei olisi ongelma". Tai sitten olisi, en ymmärtänyt kunnolla.Nyt kaduttaa. 


Ja niin, ostan vettä lihakaupasta, koska vesi on painavaa. Suosikkimarkettini Abrora park on hiukan alle kilometrin päässä, mutta ei sieltä jaksa isoja vesipulloja roijata lievään ylämäkeen. (Tässä vaiheessa itseasiassa yritin tihrustaa pullon kyljestä, montako litraa vettä se sisältää, mutta en löytänyt. Jälleen tiivistyy venäläisyys.) Lihakauppa on aivan kulman takana, ja siellä vesipullot ovat aivan yhtä hyviä, mitä nyt hieman lämpimiä.




perjantai 6. syyskuuta 2013

Joskus on niin helppoo olla onnellinen

Kaikkia luentoja kokeiltu, kaikkia hieman ymmärretty, paljon epäilty, silmien lupsahtelua ja haukotuksia vastaan taisteltu, istuttu etu-mutta enimmäkseen takapenkissä.
Olen syönyt yliopiston ruokalassa neljä kertaa, kolme kertaa joku on tarttunut hihasta jonossa halutakseen vaihtaa muutaman sanan.Juttelukerrat söpöjen venäläisten poikien kanssa: 5. Oikein hyvä. Juttelukertoja söpöjen venäläisten tyttöjen kanssa moninkertainen määrä.
Blceeker street- nimisen antikafen vessan seinä. (Antikafe- maksat siellä vietetystä ajasta)

Istun taas asuntolan keittiöissä ja sulattelen sitä faktaa, etten ole enää ainut suomalainen sulostuttamassa asuntolaa. Eilen illalla saapui suomalainen nainen opettamaan venäläisille suomea. Tapasimme äsken hellan ääressä, kun olin tulossa ilosta naurettavan onnellisena viikon viimeiseltä (ja parhaalta) luennoltani.
Vanhempi valkeahiuksinen professori opetti meitä politiikasta ja kertoi yhä uudestaan, miten hieno maa Norja on. Jo silloin tiesin, että tämä ihminen ei voi olla kuin poikkeuksellisen mukava ja älykäs. Professori totesi, että Pohjoismaat ovat nykyajan sosialismin kehto. Nauroin melkein ääneen, koska ymmärsin, ja koska isäni on tullut aivan samaan tulokseen.

Luennon jälkeen paljastin suomalaisuuteni professorille ja sain oikean lämpimän vastaanoton, hyvä ettei hän halannut minua. En olisi kyllä pannut pahakseni.

Tänään lähden juhlimaan venäläisen ystäväni (kyllä vain- ystävän) viimeistä viikonloppua Izhevskissä. Ystävien ja kavereiden kanssa, koska minulla on niitä. Kahdeksan päivää sitten saapuneet virolainen ja saksalainen poika ja intialainen huonetoverini ovat jo ....  erittäin hyviä kavereitani. KAHDEKSAN PÄIVÄÄ. Silmänräpäys minulle, joka olen tottunut vain kyräilemään ensimmäiset kuukaudet uusien tuttavuuksien kanssa.

Venäläiset kaverini olen tuntenut kolme viikkoa, ja minulla tulee aivan kamala ikävä heitä, sitten kun jatkamme kaikki matkaa jonnekin muualle. Tämä matka on kuitenkin vasta alussa. Odotan innolla. Ja yritän muistaa tämän olotilan, kun sukellan taas tummimpiin vesiin.


Gorki park.






torstai 5. syyskuuta 2013

Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään, mutta kun se on hereillä, se voi saada vaikka kalan.

Vanhaa opiskelukaupunkiani kunnioittaen sitaatti Matti Nykäseltä. (vähän sinne päin, koska en muista sanatarkasti, mutta Mattia tämä tuskin haittaa)

Aloitin oikean vaihto-opiskeluni toissapäivänä. Alan ehkä toistaa itseäni, mutta tunteet ovat taas vaihdelleet äärilaidasta toiseen.

KUKAAN ei puhu englantia. Mikään ei toimi. En tiedä, miten toimia Learning agreementin kanssa. En ole saanut opiskelijakorttiani. Opiskelijat tuijottavat. Professorit tuijottavat. Seison yksin käytävässä hämmentyneenä ja pidättelen itkua.

En ole vielä neljällä luennollani ymmärtänyt juurikaan siitä, mitä on puhuttu, mikä on huolestuttavaa varsinkin siltä kannalta, että kolmella luennolla professori on puhunut paljon Suomesta. Blaablaablaablaa...Finlandia...blaablaablaa....Helsinki....blaablaablaaa... Lenin...blaaablaaablaa...Karjala....blaablaaablaablaaa...Germany. Välillä hän käänsi silmänsä minuun ja halusi varmistuksen juuri kertomalleen Suomi- faktalle. Koska minulla ei 90 prosentissa tapauksia ollut hajuakaan, mistä puhutaan, tyydyin hymyilemään hämillisenä ja toistelemaan "da,da". Tänään luulen, että julistin itseni patriootiksi ja vahvistin että Saimaan kanavalla kärsittiin krapulasta ja että Suomessa on sosiaalidemokraattinen puolue.

Vaikka kokemukseni yliopistosta on kauniistikin sanottuna kaoottinen, on sillä ollut omat kauniit hetkensä, jotak muistan sitten joskus vanhana, kun pakotan lapsenlapset kuuntelemaan mummon nuoruusmuistoja.

Tutkin seinällä olevaa eri aineiden ja vuosikurssien tuntiohjelmaa,kun vieressä seisova poika puvuntakissa kysyy jotain.  En osaa vastata, joten pahoittelen olevani ulkomaalainen. Pari kysymystä, mistä ja miksi, joihin vastaan haparoiden. Poika innostuu suomalaisuudestani, koska "Suomi, Rovaniemi, Lordi".

Voin käsi sydämelle todeta, että ne olivat kauniimmat sanat, mitä sinä päivänä kuulin.

Ensimmäisellä udmurtian historia- luennollani ennen tunnin alkua ensimmäisen vuoden opiskelijat soittavat kitaraa ja laulavat yhdessä, ja sen jälkeen pölisevät minulle venäjäksi ja vieressä istuva suloinen tyttö kuiskailee minulle tunnin pääpointteja "helpotetulla venäjällä".

Toisella Venäjän historian tunnilla saan rock-tähden vastaanoton, kaikki yhtäkkiä haluavat jutella kanssani- ja koska he ovat kansainvälisten suhteiden opiskelijoita- englanniksi. Kehuvat amerikkalaista aksenttiani, lupauttavat auttamaan kaikessa, pyytävät istumaan viereen. Olin onneksi hämmentynyt, koska muuten olisin varmaan purskahtanu itkuun sellaisen ylitsepursuavan innostuneisuuden edessä edellisen kerran hiljaisuuden jälkeen.

Mutta lyhyesti: jännää on, ja olisi huomattavasti vähemmän jännää, jos osaisin venäjää.

Pysytään hereillä.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sunnuntaipäivän paatos

Huomasin leppoisaa sunnuntaita viettäessäni tämän uutisen Helsingin Sanomien sivuilla.

”Hän voi näyttää sinulta”. No olisikohan vaikka siksi, että hän näyttää sinulta, koska on ihan samanlainen kuin sinä.

Venäjä on hieno maa. Ihmiset ovat ystävällisiä, paitsi suurin osa asiakaspalvelussa työskentelevistä ihmisistä. Mutta heistäkin tulee huomattavasti mukavampia, kun he pääsevät töistä.
En käytä natsikorttia, koska se olisi liian ilmeistä ja helppoa, mutta käytän Amerikka- kortin. Venäjä ja Yhdysvallat muistuttavat toisiaan, itse asiassa niin paljon, että voi olla vaikea tietää, kummasta puhutaan.

Maantieteellisesti iso. Geopoliittisesti iso. Monia eri etnisyyksiä. Sotaisa historia. Taipumus hääräillä myös omien rajojensa ulkopuolella. Naapurit suhtautuvat pelonsekaisella kunnioituksella. Suuret varallisuuserot maan sisällä.  Fundamentalistinen ja omaan asiaansa uskova.

Mutta totuus on, että ihmiset eivät ole yhtä kuin hallituksensa. Kun viimeksi tarkistin, Aleksanterinkadulla ei kävellyt kymmenien Jyrki Kataisten tai Sauli Niinistöjen laumoja, vaan erinäköisiä, -ikäisiä ja -värisiä ihmisiä. Erilaisine mielipiteineen, arvoineen ja asenteineen.  Time Square ei ollut täynnä Barack Obamia. Izhevsk ei ole täynnä Medevedejä tai Putineja.

Tapaamani amerikkalaiset ovat olleet upeita ihmisiä, samoin kuin tapaamani venäläiset. Tapaamani suomalaiset ovat upeita. Ruotsalaiset. Ranskalaiset. Saksalaiset. Kiinalaiset.

 Kaikista heistä löytyy myös vähemmän upeita ihmisiä, suoranaisia idioottejakin, jos aletaan ilkeäksi.
Ranskalaiset syövät etanoita ja alistivat 1800-luvulla Afrikkaa, ruotsalaiset ovat pahuksen onnekkaita, voittavat aina jääkiekossa, sulkevat maahanmuuttajansa lähiöihin, kiinalaiset tukahduttavat ihmisoikeuksia ja Googlea, Saksa oli natsismin kehto, suomalaiset ovat juoppoja rasisteja.

Mutta onko se näiden ihmisten vika? No ei.  Ilkeitä ihmisiä, erilaisia mielipiteitä löytyy kaikkialta, ne eivät ole kansallinen ominaisuus.

Itselleni homoseksuaalisuus, sen toteuttaminen, sen olemassa olo, ei ole mielipide, vaan yksinkertaisesti fakta. Henkilökohtaisesti uskon, että ihminen voi ja saa rakastaa toista ihmistä. 
Ymmärrän, että jotkut ovat eri mieltä ja sekin on ihan ookoo. Mutta jos kuitenkin keskusteltaisiin sivistyneesti, kunnioitettaisiin toisiamme, ei vihattaisi sitä mitä emme tunne ja muistettaisiin, että olemme kaikki ihmisiä ja että meitä on täällä aika paljon, joten meidän kannattaa tulla toimeen toistemme kanssa. Ei Venäjää kannata vihata, kuten ei Amerikkaakaan. 


Paatosta Venäjän kanssa yhä enemmän sinuiksi tulevalta suomalaiselta, joka uskoo, että kaikilla on oikeus mielipiteeseen, eikä toiselle voi kertoa mikä on oikein ja mikä väärin. сова.