Tuli kesä!

Sunnuntaina lämpötila nousi + 18:n asteeseen. Jotkut olivat eri mieltä, mutta suomalaiselle se on jo kesä. 

Lauantaikin oli lämmin ja keskusaukiolla järjestettiin jonkinlaiset matkailumessut, eli siellä laulettiin, tanssittiin, myytiin hunajaa, perepetshkejä ja matkamuistoja. Huhujen mukaan siellä myös olisi pitänyt esiintyä THE babushkat, eli muutama vuosi sitten Euroviisuissa esiintyneet Бурановские бабушки. 

Mutta ei näkynyt babushkoja, huhujen mukaan heidän olisi pitänyt tulla hummerilla paikalle. Joitakin henkilöitä keskusaukiolle saapui valkoisella limusiinilla, mutta epäselväksi jäi, olivatko he juuri oikeat babushkat.

Hiukan tanssivia venäläisiä keskusaukiolla.

Keskusaukiota 

Babushkat jäädessä bongaamatta, keskityimme perepetskien syömiseen, pikkuruisella kaupunkijunalla (jonka reitti oli noin 50 metriä, mutta joka ei maksanut mitään) ajeluun, pikkuautoilla ajeleville lapsille naureskeluun (eräs pikkutyttö yritti ajaa jokaisen pulun päältä silminnähtävällä innostuksella), pitkäsääristen ja pikkumekkoisten venäläisnaisien ihailuun (toiset suuremalla intohimolla kuin toiset) ja kuuntelemaan joidenkin muiden babushkoiden laulamista ja tanssimista. Jälleen kerran huomasi, että venäläisille ei ole ongelma aloittaa kehoituksesta tanssia tuntemattomien kanssa. Päinvastoi, hymyt vaikuttivat aidosti aidoilta.

Oikean elämän Angry birds-peli! Taustalla udmurtti-kuvioitua seinää.

I                                      

Illalla istuin bussia puolisen tusinaa pysäkkiä liian pitkään ja kävelin kotiin.Lämmintä, kaunista.

Yliopiston viereisen vihreän kirkon sisäänkäynti. Ihmiset portin edessä odottavat almuja. Kuulin, että kirkon edustan paikat ovat varattuja jonkinlaisen mafian alaisuudessa "työskenteleville" kerjäläisille. Kaverini kehoitti olemaan antamatta heille rahaa, " muissa paikoissa kerjäävät saavat todennäköisesti pitää rahansa itse". 

Yliopiston viereinen aukio. Poikia pyörien kanssa ja muutama amisauto.

Mark- kauppa on vastuussa internetistäni, joka toimii ihan hyvin. 

Sunnuntaina aamupala ensimmäistä kertaa sitten elokuun Kofe 7- kahvilassa. Matka sinne taittui kirkonkellojen soidessa, ja tästä innostuneina ajattelimme tosissamme yrittää sunnuntain ja maanantain välisen yön pääsiäisjumalanpalvelukseen. Selvisimme kirkkoon puolenpäivän aikoihin, ja silloin kävi ilmi, etteivät venäläiset laske maanantaita enää pääsiäiseksi, vaan sunnuntai on suurin pääsiäisjuhlapäivä.

Ei siis maanataiyöksi kirkkoon. Sen sijaan nukuin lähes kymmenen tuntia ja sunnuntai-iltana eksyin iltalenkillä lähiööön, mista lumetkaan eivät olleet vielä sulaneet. Pieni, mutta jotenkin alleviivaava esimerkki alueiden välisestä sosiaalisesta epätasa-arvosta.

"Puhu udmurttia"- graffiti. Näitä on jo kiitettävästi pitkin Izhevskiä. Tiedän ulkonäöltä tyypin, joka näitä taiteilee, hän haluaa kiinnittää huomiota udmurtin kielen asemaan. Joitakin venäläisiä kuvan agressiivisuus ärsyttää.

Oi ihana huhtikuu!

Hyvää huhtikuun alkua: ensimmäisin päivinä on satanut enemmän lunta kuin luultavasti koko joulukuussa.

Huhtikuun ensimmäinen oli myös aprillipäivä, ja koska joidenkin asuntolan asukkaiden henkinen ikä on kyseenaisella tasolla Novgorodista palaaminen oli hiukan riskialtista. Shampoossani ei ollut hammastahnaa, mutta ilkeä saksalainen onnistui lisäämään veteeni suolaa siten, että huomasin asian vasta kuntosalilla, kun tarve saada raikasta vettä oli jo aika suuri. Onneksi joku muu kosti puolestani sujauttamalla suolaa saksalaisen kallisarvoisiin oluisiin.

Venäjän opiskelun kanssa on käynyt samalla tavalla kuin kaikessa muussakin - hiljaa hyvä tulee, paniikissa paras. Olen totuuden nimissä kehittynyt valtavasti, eilen paasasin kaverillini viiden minuutin monologin Skandinaavisen sosialismin (eli käytännössä suomalaisen hyvinvointivaltion) hyvistä puolista venäjäksi, ja vaikka argumenttini eivät vastapuolta vakuuttaneetkaan, venäjän kielen taitotasoni sen teki.

Yleensä olen valinnut ihmisten kanssa kielen, millä kommunikointi hoidetaan - englanniksi, venäjäksi vai suomeksi, ja siinä kielessä pysytään. Nyt kun venäjän kielen taitoni ovat kohentuneet, yritän joidenkin ihmisten kanssa siirtyä englannista venäjään, mutta mielikuva-tasolla se onkin yllättävän vaikeaa.
Silti, osaan venäjää. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Tiedän mikä on ympäristö, linnunrata, ydinsota, kasvihuoneilmiö, syöpä tai valas venäjäksi.  Ei pelottaisi lähteä kiertelemään pikkukyliä yksikseen, tosin siellä  tarvittaisiin varmasti toisenlaista sanavalikoimaa.

Parempaan kokkaukseen en asuntolan resursseilla pysty: munakas sipulilla ja tomaatteja, joiden päälle ripottelen suolaa. Espanjalaisilta opittu ehkei niin kovin terveellinen tapa, mutta maistuu paremmalta. Pieni retkivedenkeittimeni on kätevä, juon teetä kolmesta kuuteen kuppia päivässä plus aamukahvin.
Pitsiverhotkin ovat aika kivat.

Yliopiston läheinen pikkukauppa näyttää ulkoapäin söpöltä, mutta haisee sisältäpäin kalalta, vihannekset ovat lähes pilaantuneita ja jugurtit vanhentuneita. Silti siellä on aina jono.

 Maaliskuussa lunta oli vielä mukavasti, samoin pakkasta. Tämä oli hyvä, koska maaliskuu on vielä talvikuukausi. Huhtikuussa pitäisi olla kevät. Huoh, valitan säästä melkein yhtä paljon kuin venäläiset.

Maaliskuun jokaiseen lauantaihin kuului syöminen aamulla KFC:ssä ja maha täynnä roskaruokaa matkustaminen täpötäydessä pikkubussissa läpi Izhevskin Tsekeriliin ( http://udmur.blogspot.ru/2014/01/pitkan-paivan-ilta.html ) hiihtämään. Suksien vuokra oli vain noin 100 ruplaa tunnnilta ja ladut hyvässä kunnossa. Pakkanen pyöri miinus viiden tienoilla, joten hiihtäminen ei tuntunut urheilulta, vaan hauskalta tavalta viettää luentovapaata päivää.

Yleensä takaisin tullessa juoksin suihkuun ja suihkusta leffaan, kahville tai unkarilaisten opettajien illanistujaisiin.

Hieno kuukausi, mutta odottelen silti oikeaa kevättä, kuivaa asfalttia ja mahdollisuutta käyttää kevyttä kukallista huivia ja tennareita.

                                           Hiihtolatu-maisemia - suoraan kuin Itä- Suomesta.

Ala-uusikaupunki

...eli Nizni Novgorod eli  Нижний Новгород.

Ah, Venäjä, ja sen lukemattomat kaupungit. Kaikissa jotain samanlaista, olisivatko vaikka pitsikoristeisilla verhoilla koristellut pikkubussit tai ystävällisen uteliaat kulkukoirat.

Wikipedia osasi kertoa, että Novgorod on Venäjän viidenneksi suurin kaupunki. Volgan ja Okan risteyksessä pitää majaansa 1,2 miljoonaa ihmistä.  Asustelin suomen kielen opettaja- matkustusseurani kanssa kuvan vihreäkattoisen kirkon vieressä ja kävelyllä Kremlin alueella ihmettelin, missä novgorodilaiset asuvat.
Kadut olivat venäläisillä stadardeilla todella siistit, kurasta vapaat ja niitä reunustavat talot olivat keskieurooppalaisella tavalla tyylikkäitä.

Matkustustoverini nimesi upean punaisen kirkon "gay pride"- kirkoksi, oletettavasti sateenkaarenväristen kupolien takia. Lempinimi oli kätevä, jotta olimme molemmat perillä siitä, mistä lukuisista kirjoista oli puhe.

Kreml eli punatiilisellä muurilla ympäröity alue museoita, erinäisiä tärkeitä rakennuksia, toinen maailmansota-muistomerkkiä ja vanhoja auto-ja sotatarvike-mallinnoksi, sijaitsi Volgan rannalla korkean kukkulan huipulla. Kiipeäminen sinne tuntui takapuolessa, mutta maisemat itsessään ilman urheilusuoritustakin salpasivat hengen.

Volga on Novgorodin kohdalla leveä, ja toinen puoli näyttäytyy käytännössä rakentamattomana. Kremlin puolella talot ovat matalia, kirkkoja tai muuten vain menneiden vuosikymmenten mallia. Varsinainen liikekeskusta on kauempana.

Penkillä muurin ulkopuolella istui vanhempi herrasmies, дедушка, lukien jotain ääneen auringonpaisteessa nauttien samalla näkymästä yli Volgan. Lähemmäksi päästyämme huomasimme herran laulavan väräjävällä äänellä pienestä kirjasta.

Olen varma, että laulu kertoi Volgaan hukkuneista lauttureista.

Kremlin sisällä oli patsas kahdesta tärkeästä herrasta, mutta kamerani kohdistuikin heidän edessä käveleviin mummoihin yhteneväisissä takeissa.

Koska joki jakaa kaupungin kahtia, yhdellä silmäyksellä rannalta pystyy laskemaan kolme siltaa.
Lisäksi ylittäminen onnistuu hiukan erikoisemmalla tavalla....

...joka voi tosin olla kerro äidille vasta kun olet tehnyt-kamaa.

Volgan yli on viritetty ketjut, joiden varassa matkaa loppumattomana ketjuna kopperoita, joissa on läpinäkymät seinät maisemien ihailua varten.

Olin hiukan peloissani, häkkyrän matkan korkein kohta oli melkoisne korkealla. Lokit lensivät alapuoleltamme ja lattian rei`istä leuhahteli kylmää joki-ilmaa ja lokkien kirkunaa.
Samassa häkkyrässä matkustavat venäläiset eivät olleet yhtä innoissan maisemista, valkeatoppatakkisen tytön kuulokkeet falskasivat teknoa ja parrakkaalla miehellä oli mukanaan vaippakassi.
Kesti hetken kunnes ymmärsin, että paikalliselle turistinähtävyys onkin pelkkä sillan korvike.

Paikallisten ihmisten asumuksetkin löityivät, kun otimme sattumanvaraisen raitiovaunun lähiöön. Sieltä löytyivät ne neuvostotyyliset kerrostalot, pusikot täynnä roskia ja pienet marketit.

Volga on upea.
Mutta pidän myös Venäjä tavallisemmasta, arkisemmasta puolesta. Liasta, busseista, jotka on somistettu itämaisilla matoilla, rumista kerrostaloista ja maanpäällisistä kaasuputkista.