Mitä ajattelin tänään, osa 1.

Olen ajatellut kirjoittaa asuntolasta, siitä, miten kaikki kansakunnat elävät nyt suhteellisen sovussa keskenään, tai siitä, miten babushkat hallitsevat koko Venäjää äänestämällä johtoon ketä nyt sitten haluavatkin, koska babushkojen äänet saamalla voi kuulemma voittaa vaalit kuin vaalit. Tai siitä, miten keittiössä vietetään arabikevättä lähes päivittäin.

Mutta päätin lopulta kuitenkin kirjoittaa itsestäni ja siitä, miltä musta tuntuu. Koska itselleni se on ainakin kovin tärkeää, itsekkyyssyytöksistä huolimatta.

"Rakastan sinua"

Minulla menee hyvin, olen totta puhuakseni elämäni iskussa. Otan tyynesti vastaan elämän oikkuja, haisevia vessoja, nuhaisia neniä, täysiä kuivaushuoneita, missä saa kyynerpäätaktiikalla etsiä vaatteilleen paikkaa, aikaisia  kello 8.20 alkavia luentoja, kuraisia kenkiä ja sukkahousuja. Yritän tulla toimeen sen faktan kanssa, että kun yhden käytäävän varrellla asuu 30 ihmistä, niin aina jollakin on huono päivä, aina joku sotkee keittiön tai linnoittautuu suihkuun, tai päättää järjestää lounaskutsut keittiössä kun olet menossa sinne kaavussasi keittämään vettä.

Tarakaneista en edes aloita.

Mutta hei, siitä huolimatta tunnen olevani enemmän elossa kuin viime vuonna tähän aikaan Helsingissä, jolloin olin periaatteessa ihan yhtä eksyksissä.

Ihminen on samanlainen riippumatta siitä, missä on. En usko siihen enää. Empiiriset tutkimukset osoittavat, että olen keskimääräistä avoimempi, sosiaalisempi,hauskempi, rohkeampi ja mielenkiintoisempi täällä. Ehkä koska tunnen itseni itsevarmaksi, siitä huolimatta, tai siitä johtuen, että olen edelleen epävarma siitä, mitä tapahtuu, miksi ja milloin. Mutta olen cool, mitä en ole totuuden nimissä koskaan ennen ollut.

Arki on koittanut, suuntaan päivällä yliopistolle luennoille, juon aamulla pikakahvia, käyn ruokakaupassa, otan iltaisin toisinaan jäätävän suihkun, koska kuuma vesi on loppu, istun iltoja kavereiden kanssa, parannan maailmaa, Venäjää, Izhevskiä, toisia ja itseäni. Olen katsonut valtavat määrät elokuvia; unkarilaisen loistavan metro-elokuvan, italialaisen kieron rakkaustarinan, yhden Fellinin elokuvan, sekä elokuvan jossa ei ollut juonta, ideaa tai tekstitystä ollenkaan.

Kai tässä yritän kertoa, että minulla on mahtavaa täällä.  Äiti Venäjä on outo, kummallinen ja turhauttava paikka ulkomaalaiselle. Oikeastaan kaikki tarinat mitä olen kuullut, ovat osoittautuneet oikeiksi. Kaikki on täällä mahdollista, hyvässä, mutta enemmän siinä negatiivisessa mielessä.

Mutta olen elossa, jokainen päivä on seikkailu, tanssahtelen yli kuralätäköiden, syön smetanassa uitettua salaattia hymyillen, kaivan ruplia kopeekoiden seasta kassajonossa, tuskailen tuntemattomien sanojen keskellä luennoilla, en ihmettele auton rämiä, putoamaisillaan olevia parveikkeita, irrallaan juoksevia kissoja ja koiria kaduilla...ihmettelen vain sitä, miksi tunnen itseni onnelliseksi täällä.


Ja hei, linkistä löytyy erään kesän kielikurssikaverini video Izhevskistä. Kaverini on se tyyppi mustassa asussa. Olen onnekas saadessani tutustua mahtaviin tyyppeihin. 
http://www.youtube.com/watch?v=rfce_pjMRmA&feature=youtu.be