Perillä, elossa, hämmentynyt

Izhevsk.

Kaikki meni lopulta pieleen saapumista myöten.

Kazanin asemalla Moskovassa ei ole mukavaa odottaa kymmentä tuntia, ainakaan venäjää ymmärtämättömälle. Tylyjä ihmisiä arvokkaan arkkitehtuurin ympäröiminä.

Junamatka oli hieno, ykkösluokassa, lukien kirjaa ja paikallisia täytettyjä kettuja ja muuta tarpeellista myyviä paikallisia seuratessa (mutta välttäen katsekontaktia- en halunnut ostaa täytettyä kettua)

Junamatkan suurin yllätys oli ruoka. Junalipun hintaan kuului ruokaa. Hienoa, minulla olikin nälkä, enkä ollut osannut ostaa asemalta muuta kuin purkin pringlesejä ja vettä. Elämä alkoi näyttää taas paljon valoisammalta, kun eteen kannettiin omenamehua, kanaa, smetanaa, papuja, leipää, omena ja juustoa.

Ja vessoissa ei ollut moittimista,päinvastoin. Toisaalta meinasin onnistua tukkimaan toisen, mikä aiheutti iltayöstä lievää paniikkia.

 Izhevskissä olin yksin, ei kukaan vastassa. Tai en ainakaan nähnyt ketään. Lopulta uskaltauduin taksiin, joka ei varmasti ollut aivan kaikkien lakien mukainen, ja pääsin vartissa ja 400 ruplasta kuolemaa uhmaavalle matkalle udmurtskaja ulitzalle.En ole koskaan pelännyt liikenteessä niin paljon, ja olen sentään vuoden kulkenut HSL:n busseilla. Ilmeisesti ohittaa voi oikealta ja vasemmalta, kahdella kaistalle mahtuu hyvin kolmekin vierekkäin ja äkkikiihdytykset ja-jarrutukset  ovat myös aivan normaalia. 


Olisin ollut aivan kauhuissani, jos perillä ei olisi odottanut venäjänkielisten papereiden allekirjoittaminen (en edelleenkäään tiedä, mitä niissä luki) ja tään hetkeen jatkuva sosiaalistuminen. Perus epäsosiaaliselle, ja kaiken päälle suomalaiselle, kyseessä on henkisesti uuvuttava kokemus.

Toisaalta Izhevsk näytti heti parhaat puolensa, kun minä ja kuusi muuta kurssilaista kävimme kahvilla ja teellä. Paikalla vodkaa nauttiva herrasmies osti meille suklaata ja ihastu varsinkin seurueen ylitiöpuheliaaseen espanjalaiseen ja huomasin, että hyvin se keskustelu sujuu, vaikka yhteistä kieltä ei juuri ole. Saimme myös mehua ja lopulta mies, joka paljastui Afganistanissa taistelleeksi ex- sotilaaksi, maksoi koko laskun ja vaati päästä näyttämään ikuista tulta ja toisen maailmansodan muistomerkkipatsasta.

Niimpä "minun pappa soti teidän pappoja vastaan"- kortti tuli käytettyä noin kolme tuntia Izhevskiin saapumisen jälkeen. Kuulemma Udmurtiasta ei kuitenkaan lähdetty Suomen suuntaan, tai näin ymmärsin.

Tänään kävelin läpi kaikki Izhevskin nähtävyydet siitä kuuluisasta kirkosta, jonka kuva tulee ensimmäisenä eteen Izhevsk- haulla, mahtipontisuudessaan jopa suloiseen neuvostoaikaiseen kolossaaliseen tekojärven rannalla nököttävään torniin. Tekojärvikin on valtava, ja kaupunki ikäänkuin kiertyy sen ympärille.

En ole koskaan nähnyt niin paljon paidattomia miehiä kuin tänään. 

Illalla näimme ihmisiä lähettämässä ilmaan kiinalaisia lyhtyjä ja ne pyörivät navakassa tuulessa järvelle ja ehkä jopa sen yli. Muutama luovutti jo aikaisemmin ja yksi meinasi sytyttää jalkakäytävän viereisin nurmikon tuleen, mutta mikä muu kertoo enemmän siitä, että ulkomailla ollaan, kuin kiinalaiset lyhdyt.

Asun kirjaimellisesti yliopiston vieressä. Ikkunan takana on ehkäpä yksi Izhevskin vilkkaimmista kaduista, ainakin liikennettä riittää sunnuntainakin aamusta iltaan. Tekojärvelle kävelee viisi minuuttia, samoin sille kuuluisalle kirkolle. Asun Izhevskissä.