Ei vappua

Venäjällä juhlitaan toisen maailmansodan päättymistä, pääsiäistä, nimipäiviä, synttäreitä, uutta vuottaja ties mitä muuta, mutta työväenjuhla ei ole yksi juhlan aiheista.Vapaapäivä 1.5 toki on, mutta esimerkiksi lähikauppakeskus Aurora park oli auki aivan normaalisti, mikä oli pelastus ainakin tälle laiskalle ruuanlaittajalle - sain annokseni valmissalaattia luonaaksi.

Kaduilla näkyi ihmisiä ilmapallojen kanssa, muuten päivä ei erottautunut juuri tavallisesta vapaapäivästä.
Eilen illallakaan kaduilla ei näkynyt ketään, puolalaisten animaatiolyhytelokuvien jälkeen kävelin lähes tyhjiä katuja asuntolalle, jota kutsun kodiksi enää alle kaksi kuukautta.

Puolalaisen elokuvaviikon lisäksi olen viettänyt aikaa udmurttiteatterissa, jossa järjestettin lauantaina tapahtuma, jossa eri udmurttilauluryhmät pääsivät esiintymään.Kaikenkaikkiaan tapahtuma venyi neljä ja puoli tuntiseksi, missä mielestäni oli kaksi tuntia ilmaa. Kuinka monta samanlaista esitystä naimisiinmenolauluista ja ruokailulauluista voi kuulla?

Mutta mekkoja, kaulakäätyjä, liivejä, kuviollisia sukkia, huiveja ja esiliinoja katsellessa keskityin kahden tunnin jälkeen miettimään, pitäisikö itsekin viettää aikaa muutama mekko päällekkäin puettuna.

Ja ne mummot, voi hyvänen aika kuinka suloisia, ja lyhyitä. Udmurtit ovat oikeasti lyhyitä, udmurttikaverini yltää minua vain olkapäälle.

Hääjuhlissa tarjoiltiin luultavasti vodkaa laulun ohessa.

Ja nämä pikkutytöt olivat kuin nukkeja, mutta ääni varsinkin pienemmällä oli kuin aikuisella, en tiedä mistä se oikein tuli.

Söpöjä pikkupoikia! Lapsikuumetta havaittavissa, oho.

Vihreän lehmän arvoitus ei oikein auennut minulle, eikä ihmekään, koska kaikki selostus samoin kuin laulut olivay udmurtiksi.

Miehet olivat hillitymmin pukeutuneet ja keskittyivät sivussa soittamaan harmonikkaa.

Joku hämärän peittoon jäänyt häätraditio. Arkussa ilmeisesti myötäjäisiä. Tai huomenlahja. 

Lankkua pitkin sipsuttelua.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen viime viikkojen kulttuuriaktiivisuuteen. Jostain kun löytyisi intoa opiskella, esimerkiksi venäjän kielen mahdottoman ärsyttäviä verbejä, joissa mennään, tullaan, mennään jonkun kanssa, pysyvästi, vain käymään, kuljetetaan kulkuneuvolla tai ilman, edestakaisin tai yhteensuuntaan, piipahdetaan, mennään sisälle asti tai vain johonkin pisteeseen, joidenkin pisteiden välillä, määränpää tiedossa tai ilman määränpäätä.....

Eikö vaikka kaksi liikeverbiä olisi ihan tarpeeksi?

Jos (KUN,KUN) nämä sisäistän, olen mestari.

Kun kaikki on hyvin

Palautin eilen illalla suomalaiseen yliopistoon tekemäni verkkokurssin esseen päivän ja yhdeksän tuntia myöhässä. Heti sen jälkeen espanjalainen seinänaapurini koputtaa oveen ja vetää puolikvuvien kalsareiden läpi kuivaushuoneen ikkunanlaudalle juttelemaan kansainvälisten suhteiden eduista ja haitoista. Siis ihmisten välisistä suhteista. Vähän myös juorusimme muista asuntolan asukkaista, mutta siitä tuli vain kotoinen olo. Ollammehan me melkein vielä teinityttöjä.

Ikkunanlaudalla oli kylmä, kuivaamassa olleet kengät haisivat ja käytävästä kuului teinipoikamainen nauru.


Asuntolassa on aivan mukava asua. En voi väittää, ettei keittiön törkyisyys - sotkuisuus on sanana varattu siihen, että on muutama astia tiskaamatta-, tupaten täynnä oleva kuivaushuone, toisinaan karmeassa kunnossa oleva vessa ja yksi ainoa suihku toisinaan saisi pinnaa lähelle katkeasmispistettä, mutta se unohtuu, kun puolalaiset tytöt kysyvät haluaisinko vastaleivottua omenapiirakkaa tai irakilaispojat pyytävät pelaamaan videopelejä tai lauantai-iltana syntyy spontaani lelutrumpetti-kitara-kuorolaulu jammailusessio, joka kuulosti niin kamalalta, että sääliin viereisen huoneen thaityttöjä.

Moskovaa, ah. Taisin saada uuden lempiakaupungin.

Ja siitä opiskelusta,

on toisinaan vaikeaa ja erittäin ärsyttävää, kun luokat vaihtuvat miten sattuu eikä kukaan tiedä minne. Henkilökohtainen ennätykseni tällä hetkellä: olen etsinyt yhtä kurssia nyt neljä kertaa, eikä vielä ole tärpännyt.

Kuinka opin kärsivälliseksi eli venäläinen yliopisto

Olin tänään kuusi tuntia yliopistolla yhden ainoan allekirjoituksen takia. Jaksoin melkein hymyillä koko ajan, ja keskustella ajankuluksi lukemastani Nälkäpelistä tai siitä, millainen se Suomen ja Neuvostoliiton suhde nyt olikaan.

Minulla ja muilla Venäjän historian kurssin käyneillä oli tänään koe, minulla tosin koe ei ollut koe, nätisti hymyily ja muutama essee riitti  hyvään arvosanaan. Siinä tosiaan auttoi paljon, että olen ulkomaalainen, "kuin alieni", kuten venäläistuttuni eilen kohteliaasti kiteytti.

Mutta sain allekirjoituksen, ja sen mukana suoritin 24 opintopistettä viime lukukautena, mikä on pistettä vaille KELAn vaatima määrä. Uskon, että keväällä 26 opintopistettä luonnistuu, eli Suomen valtion kanssa on sitä myöten kaikki hyvin.


Udmurt State University on mielestäni edelleenkin kauniisti sanottuna erikoinen. En ymmärrä perusteita, millä syksyn venäjän kielen ryhmäni jaettiin kevääksi kahteen "eritasoiseen" ryhmään, vaikka todellista eroa meidän välillä ei ole. Kun yritän kysyä apua, pääsyn kiertämään vähintään kolmen eri ihmisen luona, enkä hyvin todennäköisesti vieläkään ole saanut vastausta kysymykseeni.

Luennoilla ymmärtäminen säilyi vaikeana. Toisaalta en syytä itseäni, C1- tasolla olevat tuttuni eivät kuulemma ymmärrä myöskään mitään luennoilla. Oma tasonihan on se surullinen B1.

Toinen lukukausi alkaa toinen helmikuuta, ja jos kaikki menee putkeen, myöhästyn siitä Moskovan matkan takia. Toivon kovasti, että ymmärtäisin luennoilla enemmän keväällä, koska hereillä pysyminen ja jonkinmoinen uuden omaksuminen kielellä, jota ei ymmärrä on erittäin vaikeaa. En sano mahdotonta, mutta vaikeaa se on. Vaatii sisua ja kahvia.

Toisaalta yliopistolta löytyy mukavia, ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka auttavat kysymyksissä joihin jo luulit tietäväsi vastaukset.

Kuten koko Venäjä, tämä on erilaista. Pitää vain oppia olemaan välittämättä siitä, mitä itse pitää oikeanlaisena toimintatapana.