Olin tänään kuusi tuntia yliopistolla yhden ainoan allekirjoituksen takia. Jaksoin melkein hymyillä koko ajan, ja keskustella ajankuluksi lukemastani Nälkäpelistä tai siitä, millainen se Suomen ja Neuvostoliiton suhde nyt olikaan.
Minulla ja muilla Venäjän historian kurssin käyneillä oli tänään koe, minulla tosin koe ei ollut koe, nätisti hymyily ja muutama essee riitti hyvään arvosanaan. Siinä tosiaan auttoi paljon, että olen ulkomaalainen, "kuin alieni", kuten venäläistuttuni eilen kohteliaasti kiteytti.
Mutta sain allekirjoituksen, ja sen mukana suoritin 24 opintopistettä viime lukukautena, mikä on pistettä vaille KELAn vaatima määrä. Uskon, että keväällä 26 opintopistettä luonnistuu, eli Suomen valtion kanssa on sitä myöten kaikki hyvin.
Udmurt State University on mielestäni edelleenkin kauniisti sanottuna erikoinen. En ymmärrä perusteita, millä syksyn venäjän kielen ryhmäni jaettiin kevääksi kahteen "eritasoiseen" ryhmään, vaikka todellista eroa meidän välillä ei ole. Kun yritän kysyä apua, pääsyn kiertämään vähintään kolmen eri ihmisen luona, enkä hyvin todennäköisesti vieläkään ole saanut vastausta kysymykseeni.
Luennoilla ymmärtäminen säilyi vaikeana. Toisaalta en syytä itseäni, C1- tasolla olevat tuttuni eivät kuulemma ymmärrä myöskään mitään luennoilla. Oma tasonihan on se surullinen B1.
Toinen lukukausi alkaa toinen helmikuuta, ja jos kaikki menee putkeen, myöhästyn siitä Moskovan matkan takia. Toivon kovasti, että ymmärtäisin luennoilla enemmän keväällä, koska hereillä pysyminen ja jonkinmoinen uuden omaksuminen kielellä, jota ei ymmärrä on erittäin vaikeaa. En sano mahdotonta, mutta vaikeaa se on. Vaatii sisua ja kahvia.
Toisaalta yliopistolta löytyy mukavia, ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka auttavat kysymyksissä joihin jo luulit tietäväsi vastaukset.
Kuten koko Venäjä, tämä on erilaista. Pitää vain oppia olemaan välittämättä siitä, mitä itse pitää oikeanlaisena toimintatapana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti