Ува

                                                     Jossain päin Udmurtiaa.

                      

 Päädyin eilen arpapelillä Uvaan. 

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Uva_(Udmurtia)
( Suomenkielinen  Wikipedia- sivu oli yllätys, olen nyt lähes varma, että Wikipediasta todella löytyy kaikki mahdollinen. )

Heräsin tälle vuodelle ennenkuulumaatoman aikaisin puoli kahdeksalta, pussipuuroa, teetä, vaatteet niskaan ja selvitin itseni matkaan jo ennen yhdeksää.
Bussini kohti Uvaa lähti kymmeneltä, Izhevskin jätimme taaksemme puoli yksitoista. Bussi kaarteli aikansa Izhevskin kuralla kuorrutetuilla teillä ja löysi tiensä ulos kaupungista reittiä, jota en ollut ennen kokenut.

Bussi oli kuin bussit Jyväskylästä Kuopioon tai Helsinkiin, lukuunottamatta tropiikki-aiheisia sini-kultaisia- verhoja sekä samoihin väreihin sulautettuja joulukoristeita, jotka heiluivat kuoppien tahdissa.

Lenin. Tietenkin, tottakai. Ei paikkaa ilman Leninin patsasta.

Pääteasemalla saapuminen oli myös jännää - en ollut varma, oliko paikka Uvan bussiasema, mutta koska kaikki matkustajat jättivät bussin, seurasin kiltisti esimerkkiä. Oikea paikkahan se oli, harmaa neuvostotyylinen betonimöhkäle, jonka seinässä oli sininen ovi, jota ei aivan heti olisi oveksi tunnistanut.

Suuntasin bussiasemalta keskustaan, näin rinteessä urheiluhallin sekä kauniin kirkon. Kävelytiellä käveli kanssani pari koiraa, koululaisryhmä sekä pari nuorta miestä.

Lapsia Uvassa tuntuikin riittävän. Koulu oli ilmeisesti loppunut, koska kadut olivat täynnä suksia kantavia, karkkia syöviä, lumisotailevia pikkuisia. En voinut välttyä Melukylän lapset ajatukselta useaan otteeseen. Olin samaan aikaan nostalginen paikkaa kohtaan, jota en tunne enkä tule tuntemaan, että huolestunut siitä, millaiseksi näiden lasten elämä muodostuu. En ole asiantuntija tai ylipäätänsä kykenevä arvostelemaan kenenkään elinolosuhteita. Kylä ( taajama ) on kaunis, luultavasti rauhallinen, tietyllä tapaa ideaali paikka asua ja elää. Mutta e voinut olla ajattelematta, että olen nähnyt paikkoja, joita nämä lapset eivät tule koskaan näkemään. Mutta onko se mikään itseisarvo?

Paikallinen tori oli tuulinen paikka, mutta se ei estänyt paikallisia babushkoja pitämästä torikokousta. Käsineiden, karvalakkien ja sukkien myyjät olivat pienen kujan varrella hieman sivummalla.

Toisen maailmansodan muistomerkki. Yksi niistä. Tuntui absurdilta ajatella, että täältäkin haettiin miehiä sotimaan ties minne.

Olin yhteensä Uvassa kaksi ja puoli tuntia. 

Luulen, että näin aika paljon, en kaikkea, mutta kaiken minkä tässä ajassa voi.

En oppinut tuntemaan paikkaan, mutta tunsin jonkinlaisen tunnelman pinnan alla. En surullista, en iloista, en masentunutta tai riehakasta, pysähtynyttä tai edistyksellistä. 

Lähinnä ajattelin, että elämä on tätä - yksinkertaisimmillaan ja monimutkaisimmillaan.

Bussi takaisin Izhevskiin. Kuvan bussi meni jonnekin toiseen paikkaan, toisenlaisten tarinoiden luo.