Kun kaikki on hyvin

Palautin eilen illalla suomalaiseen yliopistoon tekemäni verkkokurssin esseen päivän ja yhdeksän tuntia myöhässä. Heti sen jälkeen espanjalainen seinänaapurini koputtaa oveen ja vetää puolikvuvien kalsareiden läpi kuivaushuoneen ikkunanlaudalle juttelemaan kansainvälisten suhteiden eduista ja haitoista. Siis ihmisten välisistä suhteista. Vähän myös juorusimme muista asuntolan asukkaista, mutta siitä tuli vain kotoinen olo. Ollammehan me melkein vielä teinityttöjä.

Ikkunanlaudalla oli kylmä, kuivaamassa olleet kengät haisivat ja käytävästä kuului teinipoikamainen nauru.


Asuntolassa on aivan mukava asua. En voi väittää, ettei keittiön törkyisyys - sotkuisuus on sanana varattu siihen, että on muutama astia tiskaamatta-, tupaten täynnä oleva kuivaushuone, toisinaan karmeassa kunnossa oleva vessa ja yksi ainoa suihku toisinaan saisi pinnaa lähelle katkeasmispistettä, mutta se unohtuu, kun puolalaiset tytöt kysyvät haluaisinko vastaleivottua omenapiirakkaa tai irakilaispojat pyytävät pelaamaan videopelejä tai lauantai-iltana syntyy spontaani lelutrumpetti-kitara-kuorolaulu jammailusessio, joka kuulosti niin kamalalta, että sääliin viereisen huoneen thaityttöjä.

Moskovaa, ah. Taisin saada uuden lempiakaupungin.

Ja siitä opiskelusta,

on toisinaan vaikeaa ja erittäin ärsyttävää, kun luokat vaihtuvat miten sattuu eikä kukaan tiedä minne. Henkilökohtainen ennätykseni tällä hetkellä: olen etsinyt yhtä kurssia nyt neljä kertaa, eikä vielä ole tärpännyt.