Viime viikko meni vähän pipariksi myrkytysten takia, kaksi päivää pakkasin ja purin omaisuuttani erinäisistä muovipusseista. Torakat palasivat samana hetkenä kuin mekin, ne ovat jopa mutatoituneet isommiksi ja röyhkeämmiksi. Keittiössä oleillessa torakat eivät enää luiki pöytien alle piiloon, vaan jäävät napottamaan puurolautasen viereen.
Tänään Suomi- Venäjä. En tiedä onko käsitykseni peräisin suomalaisista iltapäivälehdistä vai omasta empiirisestä havainnoinnista, mutta uskon vahvasti, että Venäjälle voitto on vielä tärkeämpi kuin Suomelle. Nimenomaan Venäjälle kansakuntana, ei niinkään yksittäisille ihmisille, koska venäläisestä kaveripiiristäni kukaan ei oikeastaan ole kiinnostunut vuoden tärkeimmästä puolivälierästä.
Putin on bongattu kahdesta edellisestä Venäjän pelistä, ja löytyy aivan varmasti myös tänään iltapäivästä Bolshoy- areenalta. Medvedkin on nähty hereillä jääkiekkokatsomossa, avajaisten aikanahan kamera poimi torkkuvan Medvedevin ainakin kansalliseen- ja luultavasti myös kansainväliseen - lähetykseen. Venäjän versio Facebookista, VKontakte, oli hetkessä täynnä ironisia kommentteja siitä, miten kaikkia ei nyt jaksa kiinnostaa.
Itse istun tietokoneen ääressä tiiviiisti kello puoli viisi Moskovan aikaa, koska minua kiinnostaa. Mikään ei olisi hienompaa kuin olla suomalainen Venäjällä, jos ja kun pojat tiputtavat maailmaan parhaat pelaajat jatkosta. Toisaalta en voi olla tuntematta sympatiaa venäläisiä kohtaan - tässäkin mielessä Suomi muistuttaa itäistä naapuriaan; muut mitalit ovat toki kivoja, mutta vain jääkiekkokulta saa kansan kaduille.
Koko pelin asetelma sitä paitsi representoi mielestäni Suomen ja Venäjän suhdetta. Molemmat ovat syvällä sisimmässään innoissaan toistensa kohtaamisesta, Suomi tietää miten Venäjää tulee käsitellä ja Venäjä tietää olevansa parempi, mutta voivansa silti hävitä. Pelistä puuttu Suomi- Ruotsi otteluiden pikku-isoveli asetelma, mielestäni siksi, että molemmilta puuttu Ruotsin järkevä positiivisuus; luotto siihen, että lopulta kaikki järjestyy.
Kyllä, rakastan jääkiekko edustaa kansakuntaa- ajatusta. Olen itse ainakin joiltain osin niin stereotyyppinen suomalainen, että huimaa.
Isot miehet luistelemassa kiekon perässä - parasta mahdollista viihdettä.
Otsikon lainaus venäläiseltä kaveriltani. Tämä mietilause pyörähti maailmaan puolihuolimattomasti katsoessamme Venäjä - Slovakia peliä. Minä olin se, jota kiinnosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti