"Anteeksi, olen venäläinen"

Kaverini palasi juuri viiden kuukauden vaihdosta Varsovasta takaisin Izhevskiin. Tottakai Erasmus-vaihto oli ollut elämän parasta aikaa,miksi piti lähteä pois, onko elämässä enää mitään mieltä, mutta kaverini oli silti hiukan pahoillaan siitä, ettei ollut päässyt tutustumaan puolalaisiin. Aika oli mennyt ranskalaiseten ja italialaisten poikien kanssa, mistä olin kyllä hiukan kateellinen.
Mutta syy siihen, ettei kaverini - joka lähes puolueettomasti sanottuna on puhelias, sosiaalinen ja suloinen nuori nainen- löytänyt puolalaisia, jotka häneen olisivat halunneet tutustua oli se, että hän on venäläinen.

Ymmärrän vallan hyvin sen historian taakan, jota venäläiset joutuvat kantamaan mukanaan aina Euroopassa ja muuallakin maailmalla matkustaessaan. Ja suomalaisena ymmärrän hyvin epäluulot ja ilkeät asenteet venäläisiä kohtaan.

Mutta silti se tuntui epäreilulta.

Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua myös venäläisiin ja ennakoluulot ovat sekä haihtuneet että vahvistuneet. Kaverini ovat tiedostavia, maailmasta kiiinostuneita nuoria ihmisiä, mutta no, venäläisiä. Jokin piirre, mitä en osaa sanoiksi pukea, heistä kaikista löytyy. En sanoisi sitä töykeydeksi tai omanarvontunnoksi, ylpeydeksi, intohimoksi tai auktoriteettien peloksi, mutta jonkinlainen yhdistelmä noita ominaisuuksia se on.
Ihania venäläiset ystäväni ovat.

Ainoat kerrat, jolloin Venäjä-krittiikkini on mennyt vyön alle on Ukraina.
Kaikki kaverini, joiden kanssa olen uskaltanut ottaa kriisin puheeksi, ovat loukkaantuneita siitä, miten länsimainen media on Venäjän toimia käsitellyt. Venäjää demonisoidaan, en minä ole Ukrainaa ostamassa, miksi USA saa hyökätä toisiin maihin demokratian nimissä, mutta jos Venäjä tekee niin, niin kyseessä on rikos ihmisyyttä vastaan, EU on vähintään yhtä iso roista tässä kriisissä, Ukrainaa hallitsee nyt demokraattisesti valitun hallituksen kaatanut kapinajoukko, kapinalliset ovat kaikki fasisteja.

Venäläinen kaverini lähetti minulle tämän kuvan. Parhaat Putin-vitsit olen kuullut nimenomaan venäläisiltä.

Ymmärrän kavereideni näkökulmat, vaikka en silti itse näe Putinin toimia oikeutettuina. Koen olevani lähes etuoikeutettu, koska pääsen tutustumaan sekä länsimaiseen että venäläiseen näkemykseen asiasta. Tähän mennessä olen oppinut, ettei totuutta ole ja eiliseen professorin kysymykseen siitä, mitä ajattelen tilanteesta, vastasin kaikkien olevan väärässä.
Turvallinen ja päättämätön vastaus, mutta en ole mielestäni kykenevä arvottamaan sitä, kuka on väärässä ja miten tästä pitäisi jatkaa. Hiukan pelkäsin myös lausua kärkkäitä mielipiteitä.

Mutta huoli siitä, miten tässä nyt lopulta käy, on ilmassa. Sotaa ei toivo kukaan.



Ehkä järkevin kolumni Ukrainaan liittyen entiseltä professoriltani Keskisuomalaisessa. Suosittelen lukemaan, jos kiinnostaa. http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/ukraina-olympialaiset-ja-venajan-aluepolitiikka/1777930