(...ja nyt tarkemmin ajatellen, elämäni tulee varmaan tästä eteenpäin olemaan jaettuna EI:hin ja JI:hin- ennen ja jälkeen Izhevskin)
Kuvissa normipäiväni: neljänne kerroksen lukujärjestys-seinä, josta yritän selvittää, minne tänään pitäisi suunnata, Aurora parkista haettu salaatti ja guljailulenkillä bongattu tavarajuna. |
Ensimmäisien kuukausien "ai, nekin ovat vain ihmisiä"- vaiheesta olen päässyt todella mylläämään omia ennakkoluuloja oikein kunnolla. Ei, kaikki venäläiset eivät kulje karvalakeissa, juo vodkaa ja jonota aamulla kuppoihin ostamaan sitä lisää, pukeudu minihameisiin tai edes korkokenkiin, slaavikyykkää, käytä turkkeja, aja Ladalla tai ota itseään liian vakavasti.
Suurin osa nuorista ei kaipaile Neuvostoliiton aikoja, babushkoista ja dedushkoista sen sijaan tietojeni mukaan suurin osa näin tekee. Putinkin on vallan kahvassa edelleen kuulemma vanhemman kansanosa ansiosta. Muut Putiniin tuntuvat olevan aika kyllästyneitä - jopa venäjän kielen opettajani liittyi Putinin kustannuksella kevyesti vitsailevaan keskusteluumme.
Amerikka puolestaan tuntuu edelleen olevan kova juttu - tosin toisella tavalla kuin ennen, mahdollisesti. Eurooppa myös näyttäytynee jonkinlaisena satumaana - myytti, jota olen innokkaasti purkamassa. Mutta onhan se kummallista ja epäreilua, että Suomen valtio maksaa opiskelijalle opiskelusta enemmän kuin jotkut työssäkäyvät aikuiset saavat täällä palkkaa.
Venäläinen asiakaspalvelija on edelleen mielestäni hyvin töykeä, mutta venäläinen ystävä on kaikkea muuta. Välillä edelleen vilpittömästi yllätyn, miten vaivattomasti ja aidosti venäläisiltä ystäviltäni luonnistuu auttaminen, huolehtiminen ja miten pyyteettömästi he auttavat, kun en apua osaa edes pyytää. Ja kaikki tämä ennen kuin edes tajusin, miten hyviä ystäviä olemme.
Hidas suomalainen ei ole pysyä perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti