+21

Juuri kun olin päässyt kevään tunnelmaan, tuli kesä. Perjantaina oli lämmin, mutta odotin illalla bussia kaulahuivi kaulassa ja sukkahousut jalassa.

Paidattomien kalastajamiesten paluu!

 Seuraava aamuna heräsin siihen, kun itikka pisti varpaaseen ja aurinko paistoi niin, etten ollut aukaista silmiäni koko päivänä. Punkkipelon takia en suunnannut vanhojen kavereideni kanssa metsään, vaan kävelylle tekojärven rantaa pitkin puistoon. Vanhoilla kavereilla viittaan ikään, en ystävyyssuhteen kestoon.

Keskusaukiolla poneja...

...ja värikkäitä paperijoutsenia.

Join kylmää Fantaa keltaisesta tölkistä, sotkin uudet ballerinani kuumaan hiekkaan, huljuttelin varpaita suihkulähteessä, tanssahtelin paikallisten amisten autoista kaikuvan venäläisen räpin tahtiin, istuin laiturin puisella kaiteella, otimme lukuisia poseerauskuvia, kävimme kahvilassa syömässä keittoa ja join myös Pushkinin mukaan nimettyä kylmää kahvia...

...hikoilin löysän teepaitani pyykkikori-kelpoiseksi, poltin nenäni ja dekolteeni punaiseksi auringossa, enkä edes huomannut sitä kuin illalla peilin edessä, ostin kaksi uutta t-paitaa, ja illalla söin sipsejä ja juttelin henkeviä paahtavan kuumassa asuntolassa.

Puoli päivää kuljin likaisissa hiuksissa, koska olin ollut liikkeessä edelliskeskipäivästä asti, mutta se ei haitannut ollenkaan. 

Harvoin muistan nauttia siitä tunteesta, että kaikki on hyvin, vaikka huoletkaan eivät ole kaukana.

En edelleenkään tiedä, mitä elämässä syksyllä tapahtuu.

Ja se huolettaa. 

Mutta eilen olin niin onnellinen, että pyytelin ihmisiltä anteeksi. Haluan toisinaan takaisin Suomeen, ja olen ihan tyytyväinen, että tämä (tarkoittaen nykyistä elämääni) on kohta ohitse. Tietoisuus siitä ei yhtään vähennä eilistä onnellisuuttani. 

Tänään onneksi olin jo vähän tutumman melankolinen. Ihmiset täällä olisivat voineet vaikka huolestua.

Rannalla."Tervetuloa".