Syntymästä ja kuolemasta

Pakkasin tänään viimeiset joululahjat ravintolasta pihistettyihin ruokalistoihin. Pikkuinen joulukuusemme on koristeltu ja sitä koristaa - kieltämättä hiukan neuvostohenkinen - punainen tähti. Sen alla on kauniisti aseteltuna muutama lahja. Ikkunalaudalla on punaisia omenoita, suklaata, kakku, ananas ja kokista. Löysin youtubesta Joulupukki ja noitarumpu- elokuvan.

Huomenaamulla yritän tehdä riisipuuroa. Kämppikseni on jo valmistautunut näkemään nälkää.

Joulu alkaa olla valmis. Vaikka sitä ei Venäjällä huomenna juhlitakaan. Minulla on aamulla venäjän tunti ja suullinen koe tapaninpäivänä.

Venäläinen jouluhan on 7.1, mutta ei sitä silloinkaan kuulemma juhlisteta. Venäläisille ystävilleni - jotka pakotan kanssani juhlimaan - tämä tulee olemaan ensimmäinen joulu, minkä he viettävät. Olen todella järkyttynyt. Ei joulua!

Niiden uuden vuoden bileiden on parasta olla upeat.

Mutta enemmän kuin jouluvalmisteluista tai niiden puutteesta olin tänään järkyttynyt kaikkien aikojen kuuluisimman izhevksiläisen kuolemasta. 

                                        Kevyet mullat Михаи́л Тимофе́евич Кала́шников

Dima Korotayev/Agence France-Presse — Getty Images

Izhevsk todella tunnetaan siitä aseesta. Tehdas on täällä, samoin kuin museo, ja täällä herra Kalashnikov myös lopulta kuoli. En usko, että ihan lähiaikoina on tiedossa ihmistä, joka kohoaisi täällä yhtä myyttiseksi hahmoksi. Jos yksi ihminen voi tehdä kaupungin, hän on sen tehnyt.

Edelleen tällaiselle hippijuppipasifistille se, että kukaan pitää hienona asiana uuden aseen keksimistä, on outo ja jopa vastenmielinen. 

Mutta toisaalta historioitsijana on mahdotonta olla arvostamatta ihmistä, jonka nimi todella jää elämään. 

Ja kuten lukuisista suomalaisistakin sanomalehdistä luin, ei mies itsekään ollut tappamisen ystävä. Ei Einsteinkaan olisi halunnut kehitellä atomipommia, jos olisi tiennyt mitä sillä tullaan tekemään. 

Rauhaa jouluun.