Казань, baby!

                                                                                                                                        

Kazan on ihana kaupunki, vaikka sanon näin lähes jokaisesta matkailemastani kaupungista.

Nousin perjantai-iltana kello kymmenen jälkeen Kremlskajan metropysäkin aukosta vain kohtaamaan tämän näyn.

Ihmeellinen tuhannen ja yhden yön satulinna- moskeija.

Voisin täyttää postauksen pelkästään kuvilla moskeijasta.Moskeija edestä,takaa,läheltä,kaukaa,istuu,makaa. Kävin myös sisällä, ensimmäistä kertaa elämässäni moskeijassa. 

Olin liikenteessä toisen suomalaisen, suomen kielen opettajan kanssa. Matkustimme plaskartassa Izveskistä Kazaniin ja asemalla katsoimme kauhuissamme kun samaan junavaunuun kiipesi jääkeikkokasseineen kaksi joukkueellista pikkupoikia. 12-14-vuotiaat pojat tuijottivat meitä avoimesti, huvittuneina oudosta kielestämme ja vaikuttuneina matkaseuralaiseni vaaleudesta. Viereisellä alapedillä matkusti erään kiekkojuniorin äiti ja päädyin syömään hänen tarjoamia eväitä: teetä, voileipiä, kuivattuja omenoita ja suklaata. Pojat uskaltautuivatt juttelemaan asti, tosin juttelu on tulkittava tässä hiukan laveasti; pääosin keskustelumme pohjautui venäläisten jääkiekkoilijoiden luettelemiseen ( Datsjuk lausutaankin Datshuk), Angry birdsin pelaamiseen sekä poikien aksentilleni naureskeluun. Pojat tunnistivat Niko Kapasen ja Jarkko Immosen nimet heti, mutta Selänne, Koivu tai Granlund eivät soittaneet mitään kelloja.

Kanava, jossa ui sorsia

...ja sama yöllä.

Muutamia hienoja ortodoksikirkkoja.

Hostellimme oli suoersiisti, täysin erilainen kuin mielikuvalla Kazanin halvin hostelli voisi saada. Ensimmäisen yön nukuin, toista en niinkään, koska eihän viikonloppureissulla nukuta. Niillä kävellään niin että jalkoihin sattuu ja kengät kuraantuvat. Suomalainen matkaseuralaiseni onnistui hankkimaan rakon jalkaansa jo ennen kuin loput matkaseuralaiset, suomalainen poika, espanjalaiset tytöt ja saksalainen ja espanjalainen opettaja liittyivät seuraamme lauantai-iltapäivästä. 

Yrittämässä kirkon sisäpihalle, portti oli lukossa. Kirkon sisällä restauroitiin ikonostaasia rättien ja vesisangon avulla. Miehet kuurasivat maalauksia hoippuvilla tikkailla ja hinasivat ruosteista vesiämpäriä köyden avulla ylös.

Väli-Amerikka keskellä Tatarstania

Kävimme kahdessa todella erilaisessa museossa, neuvostoaikaista elämää esittelevässä ja Tatarstanin historiaa valottavassa. Ensimmäinen museo oli tavararäjähdys; kitaroita seinillä, ikkunalaudoilla nukkeja, leluja, naulakoissa roikkui laukkuja, rekit pursuilivat vaatteita 50-luvulta 90-luvulle. 

Itselleni hauskinta olivat kuitenkin antiikkinen pöytälätkä-peli ja mustavalkoiset ympäri seiniä ripotellut valokuvat. 

Kazan oli upea, kaunis ja jotenkin länsimaisen tuntuinen kaupunki Izhevskin jälkeen. Ja todellinen Kaupunki, isolla alkukirjaimella. Tajuan nyt, mitä izhevskiläiset tarkoittavat sillä, että Izhevks todella on pieni ja kämäinen. Kuulin, että Lenin ja Tolstoi ovat opiskelleet Kazanin yliopistossa. Voisin olla siellä itsekin nyt. Kauniiden rakennusten, moskeijoiden, kuopista vapaiden katujen, englantia puhuvan metron, H&M:n ja lukuisten ravintoloiden kaupungissa. 

Mutta junassa takaisen tänne tuntui siltä että oli palaamassa kotiin. Hiukan rupuiseen ja tylsään paikkaan, mutta jonnekin minne on siltikin ihan mukava palata.