Tänään skippasin aamuisen ulkoilmamuseo-reissun, koska olen jo käynyt siellä. Äsken palasin kuitenkin elokuvista, hyvin venäläisestä elokuvasta.
Stalingrad, nykyisin Volgarad. Elokuvasta on ollut aika paljon puhetta täällä, ja odotin jonkinlaista patrioottista vyörytystä kuorrutettuna liian korskeissa väreissä hehkuvalla väkivallalla.
Mutta parin ensimmäisin kohtauksen hiukan naurettavan hidastetun ampumiskuvauksen jälkeen lämpenin elokuvalle. Tai oikeastaan aloin välittää. Puristin vierustoverini kättä sormet hikisinä ja kurkin kaulahuivini takaa, kun saksalaiset polttivat elävältä äidin lapsineen, kun saksalaiset lentokoneet tulittivat venäläisiä veneissä tai kun elokuvan "sankarit" hyökkäsivät miesylivoimaista saksalaisjoukkoa vastaan. Viimeiset viisitoista minuuttia itkin vuolaasti.
Mieleeni tuli paremmilla, joskin muovisemmilla, erikoistehosteilla varustettu Tuntematon sotilas. Vaihda vain suomalaiset venäläisiksi ja venäläiset saksalaisiksi. Kaikki samat tyypit löytyvät molemmista elokuvista, ja molemmissa he tuntuvat yhtä todellisilta. Ehdottoman positiivinen yllätys oli elokuvan kriittisyys; saksalaisetkin esitettiin ihmisinä, venäläiset eivät olleet pyhimyksiä, elokuvan henkilöt tekivät ratkaisuja pysyäkseen hengissä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minulle ja venäläiselle seuralaiselleni elokuva kertoi, että sota on typerää, se tappaa ihmisiä, ei niinkään toiset ihmiset. Ja että venäjää kannataa opetella vaikka sen takia, ettei tarvitse yrittää saksaksi kertoa toiselle "minä rakastan sinua".
Jotenkin ironisesti noustuamme bussiin ja keskustellessamme varsin kiivastikin elokuvasta kaverini kanssa, käytävän toisella puollella istuva nainen nykäisee takkini hihasta ja komentaa minua puhumaan venäjää ilmeillen samalla muille matkustajille vähemmän kohteliaita eleitä minua kohtaan. Yritimme olla välittämättä, mikä oli hiukan hankalaa, koska nainen jatkoi käsivarteni läpsimistä. Koska oli ilmiselvää, ettei naisella ollut niin sanotusti kaikki intiaanit kanootissa, siirryimme suosiolla bussin toiseen osaan. Nainen jatkoi englantimme päivittelyä. Tukahdutin haluni alkaa selostamaan jotain suomeksi, mutta en voinut itselleni mitään- koko tilanne oli jotenkin niin outo, että aloin kikattaa. Tämä ei naista ilahduttanut, mutta en ymmärtänyt mitä hän minulle meuhkasi. Jotain ei kovin mukavaa ilmeisesti, koska kaverini kieltäytyi kääntämästä.
Bussin muut matkustajat, samoin kuin lippuja myyvä babushka, olivat kuitenkin puolellamme, joten mitenkään uhkaava tilanne ei ollut.
Ironinen vain, koska keskustelimme elokuvan innoittamina siitä, miten kaikkien kansallisuuksien tulisi elää sovussa ja rakkaudessa keskenään.
Kuvat Googlen kuvahaulla "Stalingrad 2013"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti